nordiclammittimet.fi

Asiakkaiden kokemuksia

Janne Räisänen

JR Konehuolto T:MI, Toivala

Käytän Weltem- ja Hipers-lämmitintä. Hipers DSO210 on just mulle sopiva vehje minun tilalle, muuten ulkonäkö lähes samanlainen kuin Airrexissa.

Harri Koiksaar

Aveton OÜ

Käytän 30 m2 elektroniikkapajassa. Käynnistän lämmittimen tuntia ennen työpäivän alkua ja menen sitten itse muihin töihin. Muutoin pajassa on sama lämpötila kuin ulkona, -5–0, mutta lämmitin lämmittää tilat työkuntoon. Olen tyytyväinen lämmittimeen – se täyttää tehtävänsä.

Tiit Norak

Iron Baltic OÜ

Hankittu säteilylämmitin Hipers DSO-210 on kaikin puolin asiallinen ratkaisu työtilojen lämmittämiseksi tiloissa, joissa ei ole lämmitysjärjestelmää.

Jüri Hermann

Soojustuse OÜ

Käytämme rakennustyömailla, siirrämme tarpeen mukaan eri tiloihin. Tähän mennessä eivät pölyisemmät olosuhteet ole aiheuttaneet ongelmia, kunhan laitetta vain silloin tällöin puhdistaa. Hankimme Hipers DSO120 -mallin, koska pidimme aluksi tärkeänä sitä, ettei laite olisi liian suuri ja että sitä olisi helppo siirtää. Hipers DSO120 suoriutuu hyvin tehtävästään, mutta olemme ymmärtäneet, että meidän olosuhteissamme voisi olla suurempi ja tehokkaampikin malli.

Anton Lustik

Monetta OÜ

Käytämme lämmitintä pääasiassa rakennuskohteissa, kahden kuukauden aikana meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään ongelmia, lämmitin toimii ihanteellisesti.

Lämmittimestä on ollut hyvin paljon apua talonrakennuksessa ennen kaikkea ulkona rakennustelineillä. Sijoitamme lämmittimen telineiden alle, jolloin lämpö pääsee liikkumaan tasaisesti alhaalta ylös ja lämmittää koko talon seinän.

Omakotitalojen rakentamisessa käytämme sisätilojen lämmitykseen viimeistelytöiden aikana. Aluksi pelkäsimme ennen kaikkea rakennuspölyä, joka voi vahingoittaa laitetta, mutta olemme havainneet käytännössä, että jos laitteen puhdistaa pölyisen ympäristön tähden useammin paineilmalla, se toimii ihanteellisesti myös niissä oloissa.

Hyvin taloudellinen, varsinkin dieselpuhaltimeen verrattuna, ja antaa huomattavasti enemmän lämpöä aiheuttamatta vetoa.

Kemitek OÜ

Käytämme vierekkäisissä tiloissa, joista molemmat ovat 50 m2. Kattoa ei ole lämpöeristetty ja lämpöä menee paljon ulos. Käytämme tuotteiden jäätymisen ehkäisemiseksi, meillä on säädetty 4 asteeseen, jos lämpötila laskee 2 asteeseen, lämmitin käynnistyy, ja sammuu 6 asteessa. Ainoa miinus on tankkaus, jos sattuu menemään ohi ja pitää puhdistaa maahan kaatunutta dieseliä, joutuu purkamaan puoli lämmitintä. Tästedes joudumme käyttämään suppilon sijasta käsipumppua. Olemme erittäin tyytyväisiä lämmittimeen, mutta täyttämisestä sanoisin, että sitä suunniteltaessa insinöörit olivat ilmeisesti lounaalla!

Kalle Liiv

Käytän kesämökillä, jossa ei ole lämmitystä, ja nyt lämmitän Airrex-lämmittimellä. Lämmitin on olohuoneessa, joka on 40 neliötä ja 6 metriä korkea, olen hyvin tyytyväinen, lämpiää jo 30 minuutissa – ihanteellinen rakennuksessa, jossa ei oleskella jatkuvasti, nopea ja tehokas.
Alussa dieselin kaato oli vähän epämukavaa, mutta ostin 40 cm nokallisen öljykannun ja sen avulla on hyvin kätevää. Ostin mielenkiinnosta myös häkää mittaavan laitteen ja mittaustulos on 0,0 (häkää ei muodostu).

Peeter Post

Baltic Interior OÜ

Keittiökalusteiden valmistus, käytämme suuressa yli 500 m2 hallissa. Otimme lämmittimen peruslämmityksen lisäksi työntekijöiden työpaikkojen lähelle lämmittämään, sopii erinomaisesti tuotantoon.
Laitteeseen on asennettu myös SIM-kortin lukija, käynnistämme lämmittimen puhelimitse 2–3 tuntia ennen työpäivän alkua. Töihin saapuessamme tilan lämpötila sopii jo työntekoon.

Niko Grönthal

Bekason OY, Lepsämä

Käytössä on molemmat: DSO250 ja DSO350F. Käytän hiekan kuivattamiseen.Käytän hiekan kuivattamiseen ja hallin lämmitykseen.

Peeter Alep

Põlva Agro OÜ

Laite sijaitsee meillä navetassa ja lämmittää noin 200–250 neliötä. Toimii hyvin, työntekijät ovat tyytyväisiä.

Tõnis Ennok

Balti Puurkaev OÜ

Käytämme Hipers DSO250 lämmitintä suuressa kaarihallissa (400–500 m2), jossa korjaamme porauslaitteita. Tuote on osoittautunut hyvin tarkoituksenmukaiseksi ja olemme erittäin tyytyväisiä hankintaan, tähän mennessä ei ole ollut ikäviä yllätyksiä ja laite toimii hyvin. Tuotteen suurin etu on se, että se on siirrettävä. Meillä on aina ollut ongelmana se, että kun asennamme halliin lämmittimen, se alkaa lämmittää koko tilaa ja se kestää mielettömän kauan. Hipers-lämmitintä on niin helppo siirtää, että viemme sen tarpeen mukaan siihen päähän, jossa korjaamme laitteita, ja työtilat ovat hetkessä lämpimät. Jos tuotteella on elinikää ja se toimii edelleen yhtä hyvin, voi sanoa, että olette tuoneet markkinoille todellisen SUPERtuotteen!

Gunnar Paalman

Eco Oil OÜ

Käytämme laitteita Savernassa saunojen, kesämökkien ja talojen tuotantoyksikössä. Yksi lämmitin lämmittää 250 neliötä – 2 kpl yhteensä siis 500 neliötä. Alussa laitteissa oli heikkolaatuista polttoainetta (seisonut polttoaine ja säiliössä likaa) – myöhemmin vain kunnon polttoainetta ja suodattimet vaihdettu ja toimii moitteettomasti, olen tyytyväinen!

Aleksander Matjvejev

Tauve OÜ

Laite sijaitsee keittiökalusteiden tuotantohallissa. On osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi – kaikki toimii, kuten pitää – ei lämmitä koko tilaa vaan työntekijöiden työpaikkoja.

Ändi Ereline

Ermets OÜ

Käytän 84 neliön autotallissa. Pidän 7 asteessa ja nostan lämpötilaa, kun tulen töihin. Olen erittäin tyytyväinen lämmittimeen ja se on minun kannaltani järkevin ratkaisu. Lämpiää nopeasti eikä tuota häkää eikä melua.

REVIN GRUPP OÜ
Andres Hallmägi
Lauri Poom FIE
EELK Põlva Maarja Kogudus
Estpresto OÜ
Astel Modular OÜ
EELK RÄPINA MIIKAELI KOGUDUS
PESOR RAIN-MATI FIE
Cenex OÜ
Estwind Energy OÜ
Oja Ehitus OÜ
Saarte Liinid AS
Welding Group OÜ
EVIKO SV
Autoremondimees OÜ
Groma OY
Lääne-Saare vald
Fauteman OÜ
Roland Riives
OSSMET OÜ
Varsta Tarvikute
KAMP Metall OÜ
Iron Baltic OÜ
OSSMET OÜ
Warma Auto OÜ
Meiltä löydät korkealaatusia tuoteita Etelä-Korea tehtalta
Lämmittimien edustaja Suomessa +372 5625 5500 info@nordiclammittimet.fi